Suomen ydinvoiman historia

Käyn läpi Suomen ydinvoimaan ja osin muuhunkin energiapolitiikkaan liittyvää päätöksentekoa. Keskityn enemmän kertomaan tapahtumista, kuin ottamaan kantaa päätösten onnistumiseen.

Historiaa

Ydinenergian historia lähtee liikkeelle suunnilleen vuodesta 1900, josta lähtien alettiin ymmärtämään atomin ja alkeishiukkasten olemassaoloa ja vähitellen myös ominaisuuksia tarkemmin.

Suurvaltojen ydintekniikan kehittäminen sai vauhtia toisessa maailmansodassa mm. Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommien kehittämisen myötä ja ydinaseet olivatkin kehityksen liikkeellepanevana voimana noina vuosikymmeninä.

Ydinvoimaloita alettiin rakentamaan 1960-luvulta lähtien vauhdikkaasti, mutta uusien rakentaminen tai ainakin aloittaminen loppui paljolti Tšernobylin voimalaonnettomuuteen vuonna 1986. Tuota ennen vuonna 1979 oli ollut pienempi Harrisburgin ydinvoimalaonnettomuus. Pari viikkoa tätä ennen sai ensi-illan tuleva menestyselokuva Kiinailmiö, jossa kuvattiin hyvin samantapainen tapahtuma, kuin mikä toteutuikin.

Maailman toimivien reaktorien määrä rajoittui käytännössä 1990-luvun alun arvoon noin 400 kappaleeseen, yhteisteho on hienokseltaan noussut lähelle 400 gigawattia. Vanhoja on poistunut käytöstä ja uusia on rakennettu; uudet keskimäärin isompitehoisia.

Suomen voimalat 1970 – 80 -luvuilla

Suomessa kiinnostuttiin myös aiheesta ja pohdittiin mm. Helsingin lähelle rakennettavaa kaukolämpöä tuottavaa ydinreaktoria, mutta tällaiset hankkeet eivät edenneet. Imatran Voima (Fortumin edeltäjä) puolestaan käynnisti vuonna 1961 kansainvälisen tarjouskilpailun avaimet käteen -periaatteella toimitettavasta ydinvoimalasta.

Laitos oli alun perin tarkoitus hankkia lännestä, mutta poliittisista syistä päädyttiin vuonna 1969 sisällyttämään tavaranvaihtosopimukseen Neuvostoliitosta tilattava ydinvoimala.

Turvatekniikka, automaatio ja mittaristot suunniteltiin Suomessa ja hankittiin lännestä. Loviisan ensimmäinen ydinvoimala otettiin käyttöön vuonna 1977. Toinen samanlainen valmistui vuonna 1980. Molempien tehot olivat 440 megawattia, mutta kehitystyön myötä ne nostettiin arvoon 507 MW, yhteensä siis 1 014 MW.

Vuonna 1969 sähköä käyttävä teollisuus perusti yhteenliittymän Teollisuuden Voima, jonka tarkoituksena on tuottaa omakustannushintaista sähköä omistajilleen. TVO päätti vuonna 1970 rakentaa noin 500 megawatin laitosyksikön Eurajoen Olkiluotoon. Sähköntuotanto ruotsalaisen Asea-Atomin toimittamassa laitoksessa alkoi vuonna 1978. TVO tilasi myös toisen samanlaisen laitoksen, jonka sähköntuotanto alkoi vuonna 1980. Molempien voimalayksiköiden tehot nostettiin myöhemmin lukemaan 890 megawattia. Yhteensä siis 1 780 megawattia.

Nuo neljä reaktoria tuottavat laskennallisesti yhteensä 2 794 megawattia, siis pyöreästi 2,8 gigawattia. Toimintahäiriöitä on ollut hyvin vähän.

Harri Holkerin hallitus 1987–91, pääministerin sijainen Kalevi Sorsa/Pertti Paasio, (Kok, Sdp).

Imatran Voiman ja TVO:n yhteinen Perusvoima Oy jätti hakemuksen viidennestä ydinvoimalasta vuonna 1986, mutta Tshernobylin saman vuoden ydinvoimaonnettomuuden vuoksi valtioneuvosto ei käsitellyt hakemusta. Perusvoima Oy ei silti vetänyt hakemustaan pois.

Vuoden 1987 lopussa hyväksyttiin ydinenergialaki, jossa monen muun asian määrittelyn lisäksi siirrettiin lopullinen päätöksenteko hankeista hallitukselta eduskunnalle.

Esko Ahon hallitus 1991–95, pääministerin sijaisena Ilkka Kanerva/Pertti Salolainen, (Kesk, Kok).

Eduskunta hyväksyi 1992 Matti Vanhasen (kesk) ponnen (äänin 96 – 78) pidättyäytyä ydinvoiman lisärakentamisesta. Ponsi on juridisesti eräänlainen poliittisen tahdon ilmaisu, ei siis sitova.

Ahon hallitus kuitenkin hyväksyi (Holkerin hallituksen panttaaman) tuohon saakka vireillä olleen TVO:n ja Imatran Voiman yhteishakemuksen rakentaa ns. viides ydinvoimala (äänin 11 – 6). Mutta eduskuntakäsittelyssä kävi samalla tavoin kuin ponsiäänestykselle (tulos 107 – 90). Mielenkiintoisella tavalla pääministeri Aho kuitenkin vastusti hallituksen hyväksymää hanketta.

Itse harmittelin tuota kovasti. Näin jälkeenpäin sanottuna vielä enemmän.

Paavo Lipposen II hallitus 1999–2003, pääministerin sijainen Sauli Niinistö/Ville Itälä, (Sdp, Kok).

Vuonna 2002 hallitus myönsi Teollisuuden Voimalle periaatepäätöksen Olkiluoto 3 ydinvoimalalle. Vihreät erosi hallituksesta tuon myönnetyn luvan vuoksi.

Tämän hallituksen aikana eduskunnan suuressa valiokunnassa vuonna 2000 oli arpomalla päätetty se, onko turve uusiutuvaa. Arpa päätti, että Suomessa turve ei uusiudu, siis samalla tavoin kuin mitä hallitus oli esittänyt. Ruotsissa päädyttiin jollakin menetelmällä päinvastaiseen tulokseen.

Vanhasen-Kiviniemen hallitus 2007–11, pääministerin sijainen Jyrki Katainen, (Kesk, Kok).

Hallitus eväsi Fortumin kolmannen ydinvoimalan hakemuksen. Sen sijaan hyväksyi Fennovoiman ja Olkiluoto nelosen eteenpäinviennin.

Fortum osti venäläisestä sähköntuotantoyrityksestä TGK-10 osuuksia yhteensä 2,7 miljardilla eurolla.

Kiviniemen hallituksen viime metreillä astuivat massiiviset tuulivoiman tukemiset voimaan.

Kataisen – Stubbin hallitus 2011–15, pääministerin sijainen Jutta Urpilainen/Antti Rinne, (Kok, Sdp).

Hallituspuolueiden äänillä eduskunta päätti myydä Fortumin sähköverkot kansainvälisille sijoittajille. Syynä kauppaan oli perinteellisen kotimaisen sähköliiketoiminnan pienikatteisuus (Fortumille asetettuihin tavoitteisiin nähden).

Fennovoimalla oli laitetoimittajana alun perin vaihtoehtoina japanilainen ja ranskalainen valmistaja,  saksalaisen E.ON – energiayhtiön toimiessa osakkaana – siis rahoittajana. Kuitenkin tsunamin aiheuttaman Fukushiman voimalaonnettomuuden seurauksena Saksa lisäsi ydinvoimasta luopumisen energiakäännökseensä ja Fennovoima joutui etsimään uuden rahoittajan. Ratkaisuksi muodostui venäläisen Rosatomin ottaminen toimittajaksi, jonka kautta järjestyi myös puuttuva rahoitus.

Stubbin hallitus hyväksyi uuden periaatepäätöksen Fennovoiman ydinvoimalasta. Vastalauseena ydinvoiman lisärakentamiselle vihreät erosi hallituksesta.

Teollisuuden Voima haki vuonna 2014 jatkoaikaa OL4-ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen jättämiselle, mutta tätä ei myönnetty.  Lopputulemana TVO veti pois OL4-ydinvoimalan hakemuksen.

Valtionyhtiö Fortum jatkoi investointejaan Venäjälle.

Juha Sipilän hallitus 2015–19, pääministerin sijainen Timo Soini/Petteri Orpo, (Kesk, Kok, Ps/Sin).

Juha Sipilä lupasi panna taseet töihin ja ainakin sitä kautta painosti mm. Fortumia käyttämään sähköverkkojen myynnin lihottamaa isoa kassaansa investointeihin ja lopputulemana Fortum osti saksalaisen energiayhtiö Uniperin enemmistön.

Rinteen – Marinin hallitus 2019–23, pääministerin sijainen Katri Kulmuni/Anneli Saarikko, (Sdp, Kesk).

Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai suhteiden loppumisen myötä aikaiseksi mm. Fortumin usemman miljardin euron alaskirjauksen ja ilmoituksen vetäytyä Venäjältä. Vuonna 2022 Fortum teki 9 miljardia euroa tappiota, joista kaksi kolmannesta johtui Uniperin kaasuliiketoiminnasta.

Saksa kansallisti kaasuliiketoiminnan ongelmien takia koko Uniperin ja Fortum sai alle kymmenesosan sijoittamistaan pääomasta takaisin. Hallitus oli tyytyväinen lopputulemaan.

Pyhäjoelle suunniteltu Fennovoiman hanke ainakin Rosatomin kanssa loppui Suomen ja Venäjän suhteiden loppumisen myötä.

Olkiluoto 3

Teollisuuden Voima pyysi valtioneuvoston periaatepäätöstä vuonna 2000 ja voimala alkoi tuottamaan sähköä vuoden 2021 lopulla säännöllisen sähköntuotannon alettua huhtikuussa 2023. Olkiluoto 3 oli valmistuessaan Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ydinvoimalaitosyksikkö tuottamallaan 1 600 megawatin teholla.

Jonkun verran voi ihmetellä, miksi Suomeen kannatti rakentaa noinkin suuri laitos, joka kenties suuruudellaan saattoi jopa hidastaa valmistumista. Lisäksi noin ison yksikön vaikkapa poiskytkeytyminen sähköverkosta on varsin iso notkahdus. Olen kuullut useamman kerran väitteen, että TVO:lle oli kerrottu tuon olevan viimeinen ydinvoimala joka rakennetaan, josta olisi tullut johtopäätös, että kannattaa rakentaa mahdollisimman iso. En kuitenkaan ole löytänyt tuolle väitteelle lähdettä.

Viime aikoina on poistettu käytöstä noin 2 500 megawattia hiili- ja turvevoimaa, tilalle on rakennettu aurinko- ja tuulivoimaa – kapasiteetiltaan selvästi enemmän. Kuitenkin nyt pari päivää sitten katastrofaalisen korkean sähkönhinnan aikaan aurinkovoiman tuotanto oli pyöreä nolla ja tuulivoima tuotti noin 1 000 megawattia (kelloajasta riippuen) eli noin 15 prosenttia nimellistehostaan.

Yleisesti aiheesta

Eräs omituisuus tuli esille tätä juttua kirjoittaessa, nimittäin se, että valtion Fortumiin kohdistunut omistajaohjaus ei hyödyntänyt Fortumin vapaita pääomia kotimaan ydinvoimalan rakentamiseen; aikaoinaan oli ihmetystä herättävä asia myöntää TVO:lle kaksi uutta ydinvoimalalupaa ja Fortumille ei yhtään. Vaikuttaa jopa siltä, että Fortumia haluttiin käyttää ulkopolitiikan välineenä. Joka tapauksessa omituista.

Itse olen pohdiskellut kysymystä, miksi uusiutuvuus olisi energian tai muidenkaan raaka-aineiden osalta oleellinen asia. Kysymys heräsi osallistuessani vuosina 2013 ja 2014 Suomen Energiateollisuuden pariin seminaariin, jossa ainakin ensimmäisessä tuo oli yhtenä otsikkotason kysymyksenä muotoiltuna jotenkin, että mennäänkö kahden vaatimuksen kärjellä (uusiutuvuus ja kasvuhuonepäästöt).

Tulin aikaa myöten siihen tulokseen, että merkitystä on vain ympäristövaikutuksilla yleisesti; siis että uusiutuvuus -käsite ei tuo siihen mitään lisäarvoa. Ympäristövaikutuksiin liittyy tietenkin kasvihuonepäästöjen lisäksi monia muitakin asioita, joiden tulisi koskea myös ’uusiutuvaa’ energiaa, tai mitä tahansa ihmisen toimintaa. Esimerkkinä tarvittavan kaivostoiminnan tai muun maankäytön määrä ja haitat eläimille sekä tietenkin muut päästöt. Energiaan liittyy ympäristövaikutusten lisäksi saatavuus, varmuus, ennustettavuus, hinta, jne.

Uraania, tai vaikkapa toriumia on suhteellisen helposti käytettävissä maapallolla joka tapauksessa sadoiksi vuosiksi, jolloin tässä mielessä uusiutuvuudella ei ole ainakaan tällä eikä seuraavalla vuosisadalla merkitystä. Joka tapauksessa yleensä mikä tahansa kaivostoiminta tuottaa useanlaisia tuotoksia, joten uraaniakin tulee väistämättä muun kaivostoiminnan ohessa. Lisäksi ydinpolttoainetta tuotetaan käytetystä ydinpolttoaineesta ja poistetuista ydinaseista.

Viime aikoina on pohdittu nykyisiä pienempien, modulaaristen ydinvoimaloiden käyttöönottoa. Tästä käytetään usein lyhennettä SMR (Small Modular Reactor). Noita voitaisiin rakentaa sarjatuotantona, ja niissä on mahdollista yhden polttoaineannoksen loputtua vaihtaa panttipullon tapaan moduli uuteen, vanhan mennessä tehtalle uusittavaksi. Tällä voitaisiin tuottaa vaikkapa keskisuuren kaupungin, kuten Oulun seuraava voimalaprojekti Toppila kakkosen tullessa vaihtoon 2030-luvulla.

Maailmalla näyttäisi olevan tällä hetkellä rakenteilla noin 60 voimalahanketta 17 eri maassa. Noissa olisi yhteisteho ehkä lähellä sataa gigawattia. Toinen näkökulma on, että erityisesti useampi Euroopan maa on päättänyt luopua ydinvoimasta. Näitä ovat esimerkiksi Saksa ja Belgia. Toisaalta esimerkiksi Ruotsi ilmoitti mm. Kioton ilmastoneuvotteluissa 1990-luvulla luopuvansa ydinvoimasta, mutta tälläkin hetkellä Ruotsi tuottaa Suomea enemmän ydinsähköä. Ruotsi sai etuja Kioton sopimukseen tuolla ilmoitukselle, joten kyllä se kannatti tehdä.

Tässä linkki World Nuclear Association -sivulle, jossa aukeaa luettelo toiminnassa olevista ydinvoimaloista, viimenen ensin -periaatteella.