JFK - Avoin tapaus - kiväärimies kumpareella

Garrison kertoo, kuinka monet salamurhan parhaista todistajista hakeutuivat itse hänen puheilleen, kun heille selvisi, että liittovaltion asiamiehet ja Dallasin poliisi eivät tosiaan olleet kiinnostuneita siitä, mitä he näkivät. Tuo Julia Ann Mercer oli juuri sellainen ja Mercerin tapaus ehkä kaikkein selkeimmin valaisi Garrisonille salailun laaja-alaisuutta.

Mercer oli ollut vain parin metrin päässä, kun yksi kiväärimiehistä jätettiin autosta heinikkoisen kumpareen viereen vähän ennen presidentin autosaattueen tuloa. Hän oli siis paitsi presidentti Kennedyn murhan, myös siihen osallisen salaliiton silminnäkijä.

Hän antoi todistajanlausunnon FBI:lle ja Dallasin sheriffinvirastolle, palasi sitten FBI:hin ja antoi lisälausunnon, mutta Warrenin komissio ei kutsunut häntä lainkaan kuultavaksi – ei edes valaehtoista todistusta antamaan.

Garrison oli lukenut Warrenin komission papereista Mercerin todistajalausunnot, mutta vasta kun vuonna 1968 hänen aviomiehensä otti yhteyttä, järjestyi keskustelumahdollisuus näiden välille. Pariskunta oli liikeasioissa New Orleansissa ja he sopivat tapaamisen. Kyseessä oli vaikuttava pariskunta, mies oli ollut republikaanien kongressiedustaja Illinoisista. Nainen oli yhtä vaikuttava, älykäs ja hyvin pukeutunut, sellainen silminnäkijä, jonka kuka tahansa lakimies ottaisi todistajakseen.

Kun mies sitten lähti hoitamaan liikeasioitaan, Garrison antoi rouvalle luettavaksi Warrenin komission näyttöasiakirjoista hänen lausuntonsa. Lukemisen jälkeen rouva oli tyrmistynyt.  – Näitä on kaikkia muuteltu. –  Minut on pantu sanomaan aivan päinvastaista, kuin mitä todellisuudessa kerroin.

”Hän oli ajanut noin tuntia ennen salamurhaa Elm Streetiä länteen ja joutunut pysähtymään – juuri heinikkoisen kumpareen ohi päästyään – liikenneruuhkaan. Hän näki yllätyksekseen (koska muisti, että presidentin paraati oli pian tulossa) nuoren miehen nousevan hänen oikealta puoleltaan avolavapakettiautosta kantaen kivääriä, joka oli huononpuoleisesti peitetty jonkinlaisella kotelolla. Sitten hän huomasi miehen kävelevän ylös ”heinikkoista kukkulaa, josta ylikäytävä osittain koostuu”. Hän katsoi useita kertoja kuljettajaa, näki hyvin tämän pyöreät kasvot ja ruskeat silmät, ja mies katsoi suoraan takaisin häneen.

Mercer pani myös merkille, että kolme poliisikonstaapelia seisoi moottoripyörän vieressä ylikulkusillalla juuri hänen edessään yläpuolella. Hän muisti, ettei heinikkoisen kumpareen rinnettä kiväärin kanssa kiivennyt nuori mies näyttänyt ollenkaan kiinnostavan heitä.

Kun Mercer yritti salamurhan jälkeen saattaa näitä seikkoja lainkäyttöviranomaisten tietoon, heidän suhtautumisensa oli melkein raivokasta. FBI:n toimistossa – jonne hän meni päivää salamurhan jälkeen – hänelle näytettiin joukko rikosvalokuvia. Useiden joukossa, jotka hän valitsi kuljettajaa esittäviksi, oli Jack Rubyn valokuva. Kun hän sunnuntaina näki televisiosta Rubyn tappavan Oswaldin, hän tunnisti miehen varmasti avolavapakettiauton kuljettajaksi ja ilmoitti siitä kiireesti rikospoliisin paikallistoimistoon. FBI muutti kuitenkin hänen todistajanlausuntoaan niin, ettei siinä mainittu, että hän oli suorittanut varman tunnistuksen.

Hän nauroi huomauttaessaan tästä minulle. – Katsokaa, hän sanoi, – FBI käänsi sen juuri päinvastaiseksi, kuin mitä minä todellisuudessa kerroin. Sitten hän lisäsi: – Häin oli vain parin metrin päässä minusta. Miten olisin voinut olla tunnistamatta Jack Rubya, kun näin televisiosta hänen ampuvan Oswaldin?

Dallasin sheriffintoimisto toteutti yhtä suuritöisen huijauksen ja lisäsi oman mielikuvituksellisen vivahteensa. Vaikka Merceriä ei ollut viety lainkaan notaarin eteen, sheriffintoimisto arkistoi valaehtoisen todistuksen todeten, että hän ei ollut tunnistanut ajajaa, vaikka hän saattaisi, ”jos näkisi hänet uudelleen”, ja muuttaen olennaisesti muitakin tosiasioita.

Näettekö tuon notaarin vahvistaman nimikirjoituksen? hän kysyi minulta. – Ei tuokaan ole minun nimikirjoitukseni. Minä kirjoitan nimeni tällaisella isolla A:lla. Hän otti kynän ja kirjoitti minulle nimensä. Nimikirjoitus, joka Dallasin sheriffintoimistolla oli muutetuissa todistajanlausunnoissaan, ei ollut läheskään sellainen kuin hänen omansa.

Sitten Julia Ann Mercer kirjoitti FBI:n ja Dallasin sheriffin tuotosten lisäksi oman oikean kuvauksen siitä, mitä oli nähnyt. Dallasissa tuota ei ollut hyväksytty, mutta minulle se oli enemmän kuin tervetullut. Ollessani tietoinen joidenkin todistajien äkillisestä kuolemasta koska he näyttivät tienneen liikaa voidakseen elää edelleen, ajattelin, että hänen pitäisi allekirjoittaa se tyttönimellään, aivan kuten hän oli tehnyt Dallasissakin heti salamurhan jälkeen. Hän teki ehdotuksestani niin.

Ajattelin toimistolleni palatessani Julia Anna Merceriä. Hän oli ollut vain parin metrin päässä ratkaisevimpiin kuuluneista salamurhan välikohtauksista ja oli yrittänyt turhaan kertoa liittovaltion ja Dallasin vallanpitäjille yksinkertaista totuutta. Hänen kokemuksensa seuraamukset olivat syvälliset. Mercerin havainnot tarjosivat ennen muuta lisätodisteen siitä, että kumpareella presidentin etupuolella oli toinen kiväärimies.

Minuun hänen todistajanlausuntonsa vaikuttivat vieläkin pöyristyttävimmin. Ne todistivat lainkäyttöviranomaisten käsittäneen varhain, että presidentin surmaamiseksi oli olemassa salaliitto. Sekä paikalliset että liittovaltion viranomaiset olivat muuttaneet Mercerin todistajanlausuntoja nimenomaan salatakseen tuon tosiasian.

Olin jo päätynyt siihen, että osa Dallasin paikallisista vallanpitäjistä oli luultavasti sekaantunut salamurhaan tai sen salaamiseen. Nyt näin kuitenkin, että korkealle arvostettu FBI oli sekaantunut siihen yhtä lailla. Olihan viraston loppujen lopuksi lauantaina, 23. marraskuuta (1963), kun se näytti Jack Rubyn valokuvaa Mercerille, täytynyt tietää, että Ruby oli saattanut olla mukana salaliitossa. * Tämä oli päivää ennen kuin Ruby ampui Oswaldin.

Sivun 280 alaviite

* Garrisonin ollessa 1970-luvun lopulla yksityislakimies, niin edustajainhuone nimesi salamurhavaliokunnan. Koska Garrison oli nähnyt jo ’liikaa’ todistusaineistoa katoavan liittovaltion tutkijoiden käsistä, en ollut innokas lähettämään mitään valiokunnalle. Mercerin huomiot olivat kuitenkin poikkeuksellisen tärkeitä. Garrison siis lähetti Mercerin lausunnon valiokunnalle nähtäväksi käyttäen siis henkilön tyttönimeä koska todistajille oli tapahtunut poikkeuksellisen paljon onnettomuuksia. Garrison lupasi ilmoittaa tarkemmat yhteystiedot kuten avionimen, mikäli valiokunta lupaisi pyrkiä todistajan vakavaan suojeluun.

Garrisonille ei vastattu mitään ja kun tämä myöhemmin selaili valiokunnan raportteja, niin siinä sanottiin Garrisonin ”muka” lähettäneen jonkun Julia Ann Mercerin todistajanlausunnon ja etteivät valiokunnan tutkijat onnistuneet tavoittamaan tätä. (Vaikka sama henkilö siis oli samalla tyttönimellään antanut jo tapahtumapäivinä lausuntoja.)

***     ***     ***

Hiljattain tuli suunnilleen Kennedyn salamurhan 60-vuotispäivänä MTV:ltä Oliver Stonen JFK Revisited (2021) – ohjelma. Tuo täydensi Stonen vuoden 1991 JFK – Avoin tapaus -elokuvaa tuon jälkeen kongressin säätämän Kennedy Records Act:in myötä vapautettujen asiakirjojen huomattavilla lisätiedoilla. Lisään tähän lyhyesti yhden ohjelmassa kuvatun edellisen kanssa samantapaisen todistusten mitätöinnin tapahtumaketjun.

JFK Revisited -ohjelmassa käytiin henkilöiden nimillä läpi tarkasti sen kirjavaraston porraskäytävän paljastuneet tapahtumat, jota myöten Oswald väitetysti olisi laukausten jälkeen välittömästi rynnännyt alakerran kanttiiniin virvokkeita nauttimaan. Todistajalausunnot osoittavat, että kaksi naista ryntäsi myös yläkerroksista välittömästi laukausten jälkeen alempiin kerroksiin, ja yksi nainen jäi samaan aikaan heidän lähtökerroksen rappukäytävän tuntumaan. Tuo kerros oli yhtä alempana kuin Oswaldin väitetty sala-ampujan soppi. Edelleen noiden naisten alassaapumisen jälkeen kaksi virkailijamiestä puolestaan lähti ylöspäin.

Manipulointi tehtiin kolmella tavalla: ensinnäkin se nainen, joka oli tehnyt ilmoituksen FBI:lle tarjoutui tuomaan kaverinsakin haastateltavaksi, koska FBI ei tuntunut oikein uskovan hänen kertomaansa. FBI:n mukaan yksi todistaja kyllä riittää (vaikka he eivät siis oleellisissa asioissa uskoneet tätä).

Toinen menetelmä oli muuttaa raporttiin naisen antamat kelloajat. Kun nainen sanoi lähteneensä liikkeelle laukausten jälkeen 15 – 30 sekunnissa, sanottiin raportissa tämän lähteneen ’minuutin kuluttua’. Kun nainen puolestaan sanoi päässeensä alas noin minuutin päästä, sanottiin raportissa tämän saapuneen alas ’useiden minuuttien päästä’. Warrenin komission mukaan Oswald siirtyi juuri samaan aikaan portaikkoa pitkin alakerran kanttiiniin, kun tuo nainen (kaverinsa kanssa) käytti samaa portaikkoa, ilman että he näkivät ketään muuta.

Kolmas menetelmä oli jättää huomiotta ja julkaisematta apulaisvaltakunnansyyttäjän Warrenin komission jäsenelle lähettämä kirje (kylläkin Warrenin raportin julkaisemisen jälkeen). Kirjeessä tuo kolmas nainen, joka oli kirjavarastossa esimiesasemassa kertoi samoista tapahtumista. Tämä oli sama se nainen, joka kolmatena siis seisoi kahden naisen lähdettyä porraskäytävän tuntumassa, eikä havainnut kenenkään muun liikkuvan porraskäytävässä, ennenkuin kaksi miesvirkailijaa tuli sitten hieman myöhemmmin ylös. Ja juuri tämän kyseinen nainen oli vahvistanut tuolle apulaisvaltakunnansyyttäjälle.