Punavihreä opetusministeriömmeLauantai 3.12.2022 - Juha Vuorio Punavihreän aatteen kyllästämä opetusministeriömme tekee tuhoja suomalaisille. Ei ihme, että Pisa-tulokset ovat laskussa; painopiste on mm. ydinperheen hävittäminen woke-uskonnon nimissä. Toki kouluista poistuneet osaamisvaatimukset (kaikki pääsevat luokalta) ovat yksi osa epäonnistunutta kokonaisuutta. Samoin kuin surullisen kuuluisa inkluusio, jossa häiriöllisetkin oppilaat pidetään samoissa luokissa mukana, vaikka erityisopetus olisi tällaisille tarpeen ja muille taas olisi tarpeen päästä perinteelliseen kouluoppimiseen kiinni. Tiettävästi nykyään peruskoulun läpäisee koko ajan oppilaita, jotka eivät ole edes oppineet lukemaan. Mutta kuten tulee esille, niin tuhoa tehdään monella rintamalla. Ohessa pari Twitteristä lainattua kuvaa, juuri tähän aihepiiriin liittyneestä ketjusta: *** *** *** *** *** Edellisellä valtuuskokaudella meillä oli Oulussa valtuustoseminaari kouluasioista, jossa kolme alan ammattilaista (yksi oli yliopiston opettajavalmistuslaitokselta ja kaksi olivat apulaisrehtoreita tai vastaavia kouluistamme). Täytyy sanoa, että punavihreä ideologia paistoi tilaisuudesta voimakkaasti läpi, tässä linkki juttuun. *** *** *** *** *** Voi pohtia sitä, mikä vaikutus opetusministereillämme on tähän kehitykseen. Oletettavasti merkittävä, vaikka yksittäisissä tapauksissa onkin luultavasti eroja. Tässä vielä lista 2000 luvun opetusministereistämme: Tuula Haatainen SDP 2003 - 05 Antti Kalliomäki SDP 2005 - 07 Sari Sarkomaa Kok. 2007 - 08 Henna Virkkunen Kok. 2008 - 11 Jukka Gustafsson SDP 2011 - 13 Krista Kiuru SDP 2013 - 15 Sanni Grahn-Laasonen Kok. 2015 - 19 Jussi Saramo Vas. 2020 - 21 Li Andersson Vas. 2019 - |