Metsänhoito uusille urille

tse kiinnostuin metsänkasvatuksesta joskus 90-luvulla, kun törmäsin kummiin uutisiin. Tuolloin saatettiin tuomita joku oikeudessa metsän hävittämisestä, koska kyseinen metsänomistaja ei ollut suostunut avohakkaamaan metsäänsä. Näitä tapauksia oli runsaasti.

Muinoin 1800 luvulla metsää tosiaan hävitettiin hakkaamalla paikoin hyvinkin ronskisti. Tämän johdosta ensimmäisessä metsälaissa vuodelta 1886 sanottiin: ”Metsämaita älköön aukeaksi hävitettäkö”. Toki tarjottiin lievennystä, jos ryhdytään toimenpiteisiin uudiskasvuston hyväksi.

Tilanne muuttui sotien jälkeen, kun vuonna 1948 muutama johtavassa asemassa oleva metsäammattilainen laati julkilausuman, jossa haluttiin kieltää isojen puiden poiminta eli yläharvennus ja samalla perinteellinen peitteinen metsänkasvatus. Käytännössä tarjottiin päätehakkuisiin perustuvaa tasarakenteisen metsän kiertoa tilalle.

Tuon julkilausuman hengessä metsälain tulkintoja alettiin muuttamaan. Harvennustavoista vain pienempien puiden poisto tuli sallituksi. Metsän uudistaminen, jota ei perinteellisesti oltu tarvittu ollenkaan, vaadittiin tehtäväksi joko avohakkuulla ja viljelyllä tai joissain tapauksissa myös siemenpuuhakkuilla. Näitä lainsäädännön tulkintoja voi ihmetellä perustuslain omaisuuden suojan hengessä.

Meillä oli siis kymmeniä vuosia käytännössä kiellettynä suurten tukkipuiden poisto ja niille pienempien puiden luontaiseen kasvuun perustuva uudistaminen. Tätä erirakenteista tapaa alettiin valtavirran ulkopuolisten tutkijoiden puitteissa kutsumaan jatkuvaksi eli peitteiseksi metsänhoidoksi.

Tuossa kielletyssä perinteellisessä, monien metsänomistajien haluamassa metsänhoidossa pienemmät puut ovat joutuneet taistelemaan tilasta ja ovat kasvaneet pituutta oksaston sijaan. Tällöin syntyy usein hyvää tukkipuuta aivan itsestään. Tukkipuun hinta on kolminkertainen kuitupuuhun verrattuna; tämä on siis edullinen tilanne metsänomistajan kannalta. Lisäksi metsän uudistamiskustannukset jäävät useimmiten kokonaan pois. 

Päätehakkuiden kautta hyvän tukkipuun syntyminen ei ole itsestään selvää, vaan vaatii kokonaisuutena paljon onnistuneita käsittelyvaiheita. Tosin jos tähtää suureen määrään halvempaa kuitupuuta, niin sellainen onnistuu luultavasti helpommin päätehakkuiden kautta. 

Mutta jos joku metsänomistaja ei tätä halunnut, niin miksi perustuslain vastaisesti hänet siihen pakotettiin? Olen usein miettinyt motiivia tuohon tilanteeseen. Uskoakseni selityksiä pitää etsiä Suomen korporaatioihin perustuvasta hallintomallista.

Onneksi metsälaki lopulta uudistettiin vuonna 2013 selkeästi sallimaan erilaiset metsänhoitotavat metsänomistajan omien halujen mukaisesti, toki ympäristöarvot huomioiden. Tässä hengessä olen tehnyt talousarvioaloitteen, jossa Oulun kaupungin omistamissa metsissä siirryttäisiin jatkuvaan eli peitteiseen metsänhoitoon. Sain tähän jo vastauksen, jossa todetaan aloite otettavan huomioon kaupungin metsien tulevissa hoitosuunnitelmissa. Toivokaamme, että myönteisessä hengessä.

Metsänhoitoaloitteeni Oulun kaupungin metsiin