Miten ihmiseksi synnytään?

Share |

Tiistai 9.7.2019 klo 20.50 - Juha Vuorio


se on mielenkiintoinen juttu tuo ihmiseksi kehittyminen

vaikka dinosauruksien valta-aika oli yli kaksi kertaa niin pitkä kuin nisäkkäiden reilu 60 miljoonaa vuotta, niin mitään teknillisen sivilisaation tapaistakaan ei silloin syntynyt, eikä sitä aikaisemminkaan esimerkiksi permi- tai kivihiilikaudella, ihmisen esiasteet alkoivat muotoutumaan vasta viimeisten vuosimiljoonien aikana. Teen tästä johtopäätöksen, että kysessä ei ole mikään itsestään selvä kehityssuunta vaan monien sattumien summa,

ihmisen syntymiseen tarvittavaan työkalupakkiin kuului uskoakseni:
- näkökyvyn korostuminen (joka tapahtui monestakin syystä); kuvankäsittely vaatii aivokapasiteettia,

- laumaeläimen elintavat, monestakin syystä, mm. ihmisen kasvonilmeiden tulkinnat (myös erinomainen värinäkö) ja sosiaaliset suhteet (useita hierarkiakerroksia) vaatinevat myös aivokapasiteettia, ja ilman ryhmävoimaa ei myöhempääkään kehitystä olisi saatu aikaan,

- kiipeilyhistoriaa; työkalujen valmistamisessa tarvittavat kätöset tulivat tuossa sivutuotteena,

- pystyyn nouseminen siten, että eturaajat jäivät vapaaksi oli aika keskeinen muutos, tuohan lienee alunperin tullut uskoakseni tähystämisen takia, joka puolestaan tarvittiin kun ilmastonmuutoksen takia piti siirtyä ruohotasangon eläjäksi, 

- ilmeisesti juuri pystyyn nouseminen toi sivutuotteena kurkunpään siirtymisen paikkaan, jossa on mahdollista ruuan mennä "väärään kurkkuun". Luonto lienee välttänyt tällaista vaihtoehtoa, mutta ennen kuin se ehti korjata asiaa, alkoi parantuneen ääntelykyvyn edut suosimaan ratkaisua,

- jutun perusteella juuri tulen keksiminen samoihin aikoihin (noin miljoonan vuoden tarkkuudella), toi parantuneen ruokatalouden myötä suuren kehitysedun, erityisesti paljon energiaa vievien aivojen käytölle ja kehitykselle,

kun ottaa huomioon prosessiin tarvittavan ajan (kehittynyttä maaelmää on ollut noin 400 miljoonaa vuotta), ja sen että luultavasti vain korkeintaan saman verran on aikaa monipuolisen luonnon puolesta (aurinko nimittäin lämpenee liikaa), niin hyvä tuuri että ihminen ehti kehittyä pullonkauloista huolimatta näinkin hyvissä ajoin, ..